Kyllä, tämä viesti sisältää valitusta. Lisäksi tässä on mun henkilökohtaisten ongelmieni käsittelyä. Mä pohdin pitkään, että uskallanko kirjottaa tästä asiasta blogiini sanaakaan. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että mä en enää välitä tämän asian kohdalla muiden mielipiteistä. Tämän seuraavan tekstin luettuaan osa ihmisistä ajattelee "miksi se nyt noin pahasti mummostaan puhuu" ja jotkut ajattelevat "hah, se pelkää omaa mummoaan". Muuttakaa itse 18 vuodeksi mun mummon kanssa asumaan ja ajatelkaa noin vasta sen jälkeen, jos vielä pystytte. Todennäköisesti olette niiden vuosien jälkeen täysin samoilla linjoilla mun kanssani.

Noh, ehkäpä aluksi sananen viikonlopusta. Viikolla ei ehdi tekemään mitään mukavaa. Sitten tulee viikonloppu, epämiellyttävä puhelu ja koko lauantai ja sunnuntai ovatkin pilalla. Vaikka me muutettiinkin pois äidin kanssa entisestä kodista, aina välillä pelottaa ajatus, että mun pitäisi nyt muuttaa sinne takaisin. Kukaan joka ei siellä ole asunut, ei pysty tajuamaan sitä ahdistusta, mikä siellä mummon tähden vallitsee. Muutamat ulkopuoliset eivät tunnu ymmärtävän, etten halua pilata (mielen)terveyttäni muuttamalla takaisin. Toisaalta, eiväthän he sitä voi käsittää, koska en sitä ole suoraan sanonut. Enkä oikeastaan haluakaan sanoa, sillä he ovat kuulleet asioista ensiksi mummon mielipiteen. Sitä siloteltua mielipidettä on paha mennä kumoamaan.

Pari tuntia sitten mummo saapui pihalle. Juteltiin siinä sitten, yritin kovasti kertoa koulujuttujani, ettei syntyisi riitaa. Kyllähän se riita siitä sitten syntyi, kun mummo alkoi huutamaan taas jostain ihan oudoista jutuista. Lähdin siinä sitten kuitenkin mummoa saattamaan autolle, kun vein koirat samalla lenkille. Valitettavasti mummo lähti autolla ajamaan mun perääni ja huuteli siinä samalla ikkunasta. Mun oli pakko juosta takas sisälle, kun en jaksanut enää kuunnella. Aattelin vielä mennä koirien kanssa lenkille, kun ei kerran ehditty siellä paljoakaan olemaan. Nyt kumminkin pelottaa... Entäs jos mummo on vielä pihalla... Tai vaikka tulee takaisin keskellä yötä soittelemaan ovikelloa (ei olisi ensimmäinen kerta).

Äiti on nyt pari päivää koulutuksessa. Lähetin hälle äsken tekstarin, jossa kerroin kaiken olevan hyvin. Valehtelin. En vaan viitsinyt turhaan antaa murehtimisen aihetta, kun koulutuksessa pitäisi oppia uutta, eikä keskittyä murehtimaan. Oikeasti mulla on tällä hetkellä sekä henkisesti että fyysisesti vieläkin tosi paha olo. Mua pelottaa lähteä koirien kanssa uudelleen ulos, jos mummo on kuitenkin tuolla vielä. Päänsärky alkoi heti kun pääsin sisälle. Aluks mä vaan itkin ja tärisin eteisen lattialla, kun en vaan kestänyt. Nyt piti tulla tänne kirjottamaan... En jaksa pitää kaikkea sisällä... Seuraavaks pitäs vielä saada nukuttuakin, et jaksais huomenna. Eipä kai tässä enää mitään hätää... Kun vaan mummo ei olis tuolla ulkona enää... :/